Washington Capitalsin supertähti Alex Ovetshkin jätti kesällä vielä hetkeksi auki kysymyksen NHL-uransa jatkosta. 41 vuotta lähestyvä venäläishyökkääjä oli vapaa agentti kauden jälkeen eikä tehnyt heti päätöstä paluustaan, mutta lopulta ratkaisu syntyi heinäkuun alussa. Ovetshkin allekirjoitti Capitalsin kanssa yksivuotisen sopimuksen, joka voi tuoda hänelle parhaimmillaan yhdeksän miljoonan dollarin tulot.
Capitalsin pelaajat eivät kuitenkaan tienneet varmuudella, palaisiko seuralegenda vielä yhdeksännen kerran NHL-jäille. Hyökkääjä Dylan Strome kertoi OverDrive-ohjelmassa, että joukkue sai lopullisen tiedon Ovetshkinilta itseltään ryhmächatissa vain hetkeä ennen uutisen julkistamista.
– Emme oikeastaan tienneet. Aloimme hieman uskoa hänen palaavan, kun hän ei halunnut kätellä Penguinsin pelaajia eikä tuntunut haluavan sanoa lopullisia hyvästejä Columbusta vastaan pelatun viimeisen ottelun jälkeen. Hänen perheensä ei myöskään ollut paikalla. Silti kesällä voi tapahtua mitä tahansa, eikä koskaan tiedä, haluaako hän todella jatkaa.
Stromen mukaan Ovetshkinin päätökseen saattoi vaikuttaa myös Capitalsin aktiivinen kesä. Washington vahvisti kokoonpanoaan hankkimalla Jordan Kyroun St. Louis Bluesista sekä Alex Tuchin Buffalo Sabresista ja solmimalla sopimuksen Boone Jennerin kanssa. Joukkue pyrkii näin palaamaan takaisin pudotuspeleihin.
– Hän on edelleen valtavan tärkeä osa joukkuettamme. Hän johti meidät viime kaudella maaleissa ja pisteissä. Sellaista pelaajaa ei halua menettää. Hänen merkitystään pukukopissa ja kaukalossa ei voi korvata, eikä sitä, mitä hän on uransa aikana tehnyt ja mitä hän merkitsee tälle joukkueelle.
Washington keräsi kaudella 2024–25 peräti 111 pistettä ja oli runkosarjassa NHL:n toiseksi paras joukkue. Viime kausi oli kuitenkin pettymys, sillä Capitals jäi pudotuspelien ulkopuolelle ja sijoittui neljän pisteen päähän Itäisen konferenssin viimeisestä villi kortti -paikasta.
Stromen mukaan lähtökohdat uuteen kauteen ovat nyt täysin erilaiset. Hänen mukaansa Washingtoniin kohdistuu selvästi aiempaa suurempia odotuksia, eikä joukkue enää pääse aloittamaan kautta ilman ulkopuolista painetta.
– Aiemmilla neljällä kaudellani Washingtonissa ei ole ollut valtavasti odotuksia kauden alla. Nyt tilanne on erilainen. Meistä ja joukkueestamme puhutaan paljon ympäri liigaa ja sosiaalisessa mediassa. Johto on tehnyt oman osuutensa, ja nyt pelaajien tehtävänä on näyttää, miksi meistä puhutaan.
Capitalsin kiinnostavin nuori nimi on puolestaan puolustaja Cole Hutson, joka liittyi joukkueeseen viime kauden lopulla. Boston Universityssä 35 ottelussa 32 pistettä tehnyt Hutson allekirjoitti NHL-sopimuksen ja ehti pelata Capitalsissa 14 ottelua tehoin 3+7.
Strome vakuuttui nuorukaisen otteista heti. Hänen mukaansa Hutson esiintyi kaukalossa poikkeuksellisen itsevarmasti eikä näyttänyt lainkaan siltä, että olisi saapunut NHL:ään ensimmäistä kertaa.
– Olin todella vaikuttunut. Harvoin näkee nuoren pelaajan tulevan pukukoppiin sellaisella itsevarmuudella. Hän pelasi kuin olisi aina kuulunut sinne, ja sen näki myös hänen otteistaan. Uskon, että hänen pelinsä tulee vain kehittymään.