NHL on julkaissut kolme eniten ääniä saanutta maalivahtia Vezina Trophy -äänestyksessä.

Vezina Trophy jaetaan jokaisella NHL-kaudella parhaalle maalivahdille äänestyksen perusteella.

Tällä kaudella kolme eniten ääniä kerännyttä maalivahtia ovat New York Islandersin Ilya Sorokin, Boston Bruinsin Jeremy Swayman ja Tampa Bay Lightningin Andrei Vasilevskiy.

Venäläismaalivahti Sorokin torjui Islandersin maalilla runkosarjassa yhteensä 55 ottelua ja näistä voittoon päättyi 29 kamppailua. Torjuntaprosentti oli nyky NHL:ään varsin hyvä 90,6.

Bruinsin olympiavoittaja Swayman palasi NHL:ssä totutulle tasolle. Marco Sturmin luotsaaman joukkueen ykkösmaalivahti koppasi yhteensä 31 voittoa torjuntaprosentilla 90,8 ja kantoi joukkueensa pudotuspeleihin.

Swayman on ensimmäistä kertaa äänestyksessä kolmen parhaan maalivahdin joukossa. Viimeisin Bruinsia edustanut Vezina Trophyn voittaja on Ottawa Senatorsissa nykyisin pelaava Linus Ullmark.

Kuudesti kolmen joukkoon äänestetty kauden 2018-19 Vezina-voittaja Vasilevskiy ei ole enää 2020-luvun taitteen kaltaisessa vedossa.

Yksi NHL:n historian parhaista maalivahdeista torjui kuitenkin 39 voittoa runkosarjassa, mikä on hyvä saldo. Torjuntaprosentti oli varsin hyvä 91,2.

Parhaalla kaudellaan Vasilevskiy on torjunut NHL:ssä 44 voittoa ja torjuntaprosentti on ollut 92,5.

Hallitseva Vezina-voittaja on Winnipeg Jetsin Connor Hellebuyck.