Leijonien puolustajahuolet eivät ensi viikolla alkavassa 4 Nations Face-Off -turnauksessa rajoitu pelkästään loukkaantumisiin.
Kaikki Suomen joukkueeseen valitut pelaajat eivät ole viime aikoina päässeet pelaamaan. Utah Hockey Club on pelannut kolme viimeistä otteluaan ilman Juuso Välimäen palveluksia puolustuksessaan.
Sunnuntaina Utah hävisi St. Louis Bluesille maalein 1-2. Olli Määttä pelasi Utahin puolustuksessa 14:58 ja Matias Maccelli hyökkäyksessä 11:30 minuuttia. Välimäki ei siis ollut kokoonpanossa, mutta loukkaantuneiden listallekaan häntä ei ole laitettu.
Välimäki oli poissa Utahin kokoonpanosta syksylläkin. Joukkueessa haluttiin kokeilla muita kykyjä puolustuksessa hänen tilallaan.
NHL:ssä Välimäki oli Calgaryn ykkösvaraus 2017. Hän ei kuitenkaan lunastanut lupauksia. Calgaryssa hän ei lopulta mahtunut enää kokoonpanoon.
Arizona Coyotesiin, joka viime kauden jälkeen siirtyi Utahiin Salt Lake Cityyn, Välimäki siirtyi 2022. Hän teki viime kesänä Utahin kanssa kaksivuotisen sopimuksen, josta tienaa kaksi miljoonaa dollaria kaudessa.
4 Nations Face-Off on Välimäelle ensimmäinen turnaus Suomen miesten maajoukkueessa.
Katso videokooste St. Louisin ja Utahin ottelusta:
Video: NHL.com