Iltalehti kertoi tiistaisessa artikkelissaan Liigan hallitsevan mestarin Tapparan hakevan merkittävää lisärahoitusta osakeannilla.

Tapparan toimitusjohtaja Mika Aro kertoo artikkelissa 15.10. alkaneen annin yksityiskohdista.

– Merkintäaikaa on kaksi kuukautta, eli se päättyy 15. joulukuuta. Minimissään haemme 13 000 uutta osaketta, eli vajaata miljoonaa euroa, Aro kertoo.

Artikkelin mukaan Suomen osakeyhtiölain mukaan suunnatun osakeannin voi toteuttaa vain, jos siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy.

– Emme hae käyttöpääomarahoitusta. Haemme varoja tulevaisuuden varalle investointeihin. Ei ole päätöstä, miten varat käytetään. On mahdollista, että kehitämme jatkossa uutta liiketoimintaa, teemme esimerkiksi tilainvestointeja tai investoimme urheilupuolelle.

– Sen olemme huomanneet, että koko ajan pitää toimintaa kehittää. Anti tehdään, jos se on kokonaisuutena järkevää, Aro kommentoi.

Tapparan kuluva kausi on sujunut mallikkaasti. Joukkue on Liigassa toisena kerättyään 28 pistettä 14 ottelustaan. Matkaa sarjakärki HIFK:hon on yhdeksän pistettä.