Tampereen Ilves tiedotti uudenvuodenaattona ruotsalaispuolustaja John Nybergin jatkavan seurassa.

Nyberg tuli Ilvekseen 8. joulukuuta lainasopimuksella ruotsalaisseura HV71:stä. Nyt sopimusta on jatkettu tammikuun loppuun saakka.

Ilves on kärsinyt loukkaantumisista varsinkin pakkiosastollaan.

– Olemme olleet jo jonkin aikaa täysin poikkeuksellisessa tilanteessa poissaolojen suhteen, joten mietimme asioita kokonaisuuden kannalta monestakin näkökulmasta. Joukkueemme on samalla osoittanut sitkeytensä sekä yhdessä pelaamisen merkityksen, ja uusia vastuunkantajia on löytynyt hienosti. Kiitämme HV71:stä ja John Nybergiä yhteistyöstä sekä mahdollisuudesta jatkaa vuokra-aikaa, sanoo Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela tiedotteessa.

Nyberg on pelannut Ilveksessä nyt yhdeksän ottelua. Hän ei ole merkkauttanut tehopisteitä.

Liigan sarjataulukossa Ilves on toisena pisteen kärkijoukkue SaiPaa perässä.