Tiistaina käynnistyvä Liigan superkausi tuo mukanaan kaksi merkittävää sääntömuutosta. Muutokset koskevat valmentajien haastoja sekä otteluihin nimettävää kokoonpanoa. Liigan urheilujohtajan Jussi Markkasen kertoi MTV Urheilulle, että uudistuksilla pyritään muun muassa helpottamaan joukkueiden kuormitusta ja tekemään haastamisesta nykyistä reilumpaa.
Suurin muutos nähdään valmentajien haastotilanteissa. Viime kaudella ensimmäinen epäonnistunut haasto toi joukkueelle kahden minuutin rangaistuksen. Nyt ensimmäisestä epäonnistumisesta menettää käyttämättömän aikalisän. Vasta toinen epäonnistunut haasto johtaa kahden minuutin rangaistukseen ja kolmas 2+2-minuutin jäähyyn. Mikäli aikalisä on jo käytetty, seuraa epäonnistuneesta ensimmäisestä haasta suoraan kahden minuutin rangaistus.
Markkasen mukaan lievemmän sanktion taustalla ovat ennen kaikkea videotarkistusten nykyiset rajallisuudet. Tilannehuoneen suurempi päivitys on luvassa vasta kaudelle 2027–28, minkä vuoksi joukkueilla ei tällä hetkellä ole käytössään yhtä kattavia kuvakulmia kuin tilannehuoneella.
– Haluamme antaa mahdollisuuden haastaa, jos ei ilmaiseksi, niin lievemmällä sanktiolla. Palaamme normaaliin kun kuvakulmat ovat kunnossa, Markkanen kertoo.
Toinen muutos liittyy ottelukokoonpanoihin. Ennätyksellisen 64 ottelun runkosarjan aikana joukkueet voivat nimetä otteluun 20 kenttäpelaajaa ja kaksi maalivahtia. Aiemmin kenttäpelaajia sai nimetä 19. Liigan mukaan mahdollisuus laajempaan kokoonpanoon auttaa joukkueita hallitsemaan pelaajien kuormitusta pitkän kauden aikana. Kyseessä on Liigan oma poikkeussääntö, joka on voimassa alkavalla superkaudella.