Suomen Naisleijonien pelaaja- ja valmentajakonflikti sai uuden uskomattoman käänteen. Suomen Jääkiekkoliiton valitusvaliokunta perui Noora Rädyn saaman kilpailukiellon.

Jääkiekkoliiton kilpailuvaliokunta asetti Rädylle viime huhtikuussa neljän kuukauden kilpailukiellon, joka johtui pitkään jatkuneesta konfliktista Suomen naisten maajoukkueen sisällä. Joukkueen entinen päävalmentaja Pasi Mustonen ja entinen tähtimaalivahti Räty olivat selkkauksen yksiä pääpukareita.

Rädyn todettiin rikkoneen kilpailusääntöjen eettisiä määräyksiä, ja erityisesti sen vastuullisuutta ja rehtiyttä koskevia alakohtia, pyrittyään vaikuttamaan entisen Mustosen asemaan. Kurinpitolautakunnan mukaan Rädyn motiivina oli ollut vähintään osittain henkilökohtainen kosto Mustosta kohtaan.

Räty valitti päätöksestä valitusvaliokuntaan, joka ratkaisi asian Rädyn eduksi. Asiasta kertoi muun muassa Yle, joka kertoi, että sen näkemässä asiakirjassa valitusvaliokunta perusteli ratkaisuaan sillä, ettei Rädyn ole osoitettu menettelyllään vahingoittaneen tai pyrkineen vahingoittamaan Mustosta tai naisten jääkiekkomaajoukkuetta, eikä hän siten ole menetellyt sääntöjen vastaisesti.

Päätöksen mukaan Rädyn syyllisyyden puolesta ja vastaan oli esitetty todisteluja ja tosiseikkoja, mutta näyttötaakka on sillä taholla, joka väittää menettelyä sääntöjen vastaiseksi. Epäselvissä tapauksissa asia on ratkaistava kurinpitomenettelyn kohteen eduksi.

Räty kommentoi asiaa ilahtuneesti Ylelle.

– Onneksi valitusvaliokunta näki asian, niin kuin sen kuuluikin olla ja kumosi rangaistuksen. Tietysti henkisen hyvinvoinnin haittoja ja haavoja ei pysty kukaan kumoamaan.