Sportivo TV

NHL on joutunut oikaisemaan väitteet, joiden mukaan Atlanta olisi jo jättänyt virallisen hakemuksen uudesta NHL-joukkueesta. Liigan varakomissaari Bill Daly kertoo, ettei Atlanta ole vielä lähelläkään varsinaista hakemusvaihetta.

Hämmennys sai alkunsa, kun NHLtoAtlanta-tili julkaisi perjantaina tiedon, jonka mukaan South Forsythiin suunniteltavan The Gathering -hankkeen taustalla oleva ryhmä olisi toimittanut NHL:lle lopullisen rahoituspaketin tarkastettavaksi ja hyväksyttäväksi.

Daly kuitenkin kiisti väitteen The Athleticille.

– Atlanta ei ole edes etäisesti lähellä hakemusvaihetta.

Hankkeen taustalla oleva liikemies Vernon Krause on pyrkinyt tuomaan NHL-joukkueen Atlantaan jo kolmatta kertaa. South Forsythiin suunnitellaan NHL-tasoista areenaa osaksi laajempaa The Gathering -hanketta, mutta NHL:n mukaan tähänastiset päivitykset eivät muodosta virallista laajennushakemusta.

Atlantassa on lisäksi käynnissä eräänlainen kilpailu kahden eri areenahankkeen välillä. Noin 11 kilometrin päässä South Forsythista sijaitsevassa Alpharettassa kaupunginvaltuusto hyväksyi elokuun lopulla äänin 4–3 North Point Mallin uudistamisen viihdealueeksi, johon kuuluisi NHL-tason areena.

NHL:n seuraava laajennus on puolestaan etenemässä Texasissa. Liiga tavoittelee 33. joukkueen myöntämistä joko Houstoniin tai Austiniin vielä tämän vuoden aikana. Miljardööri Dan Friedkinin Pursuit Sports on jo sitoutunut maksamaan kahden miljardin dollarin laajennusmaksun, mikäli areenahanke ja NHL-hallintoneuvoston lopullinen hyväksyntä toteutuvat.

– Etenemme Texasissa. Uskon, että olemme lopulta tilanteessa, jossa voimme viedä asian hallintoneuvoston käsiteltäväksi. Jos kaikki saadaan viimeisteltyä ja hallintoneuvosto hyväksyy hankkeen, voimme ilmoittaa tämän vuoden loppuun mennessä, että laajennamme Houstoniin tai Austiniin, Daly kertoi.

Texas-hankkeen tavoitteena on aloittaa NHL-pelit jo kaudella 2029–30. Tämän jälkeen liiga voisi keskittyä seuraavan, 34. joukkueen etsimiseen. Daly vahvisti, että NHL käy keskusteluja sekä Atlantan että Phoenixin suunnalla.

– Heidän tavoitteensa on aloittaa pelaaminen kaudella 2029–30. Meillä olisi silloin yksi joukkue varmistettuna ja mahdollisesti toinen vielä haettavana. Keskustelemme parhaillaan sekä Phoenixin että Atlantan ryhmien kanssa ja katsomme, mihin ne johtavat.

The Gathering at South Forsyth -hankkeen ensimmäisen rakennusvaiheen kerrotaan käynnistyneen tiistaina. Atlanta on ollut NHL laajennuskeskusteluissa jo aiemmin, mutta nykyiset suunnitelmat ovat vielä kaukana tilanteesta, jossa NHL voisi käsitellä virallista hakemusta.