Suomalaispuolustaja Juuso Välimäki (kuvassa) on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Utah Hockey Clubin kanssa. Aiemmin Arizonana tunnettu Utah pitää luotettavan Välimäen yhtenä tulevaisuuden palasena.

– Odotamme Juuso palaavan riveihimme kolmanneksi kaudeksi. Hän on iso, vahva, molempiin suuntiin pelaava puolustaja, joka on ollut erinomainen osa puolustustamme kahden edellisen kauden aikana, Utahin GM Bill Armstrong ylisti seuran tiedotteessa.

Välimäen palkaksi arvioidaan mediatietojen mukaan uuden sopimuksen myötä kaksi miljoonaa dollaria kaudessa.

Viime kaudella Välimäki pelasi 68 NHL-ottelua ja teki niissä tehot 2+15=17, tosin rooli oli nimenomaan puolustava, joten tehopisteet olivat lähinnä bonusta.