Mikko Rantanen teki maalin ja keräsi lisäksi syöttöpisteen seuransa Colorado Avalanchen murskatessa Minnesota Wildin NHL:ssä torstaina maalein 6-1.
Rantasella oli ollut 14 ottelun mittainen pisteputki, joka katkesi keskiviikon Chicago-ottelussa. Minnesota ei kestänyt Rantasen edessä kuitenkaan puolustustaistelussaan.
Rantanen maalasi Coloradon upealla laukauksellaan 3-1 -johtoon, kun toista erää oli pelattu tasan 13 minuuttia. Se oli Rantasen kauden 25. maali.
Rantanen on pelannut NHL:ssä nyt viisi perättäistä 25 maalin kautta. Moiseen ovat suomalaisista yltäneet aiemmin vain Jari Kurri (10 vuosina 1980–90), Teemu Selänne (8 vuosina 1995–03) ja Olli Jokinen (6 vuosina 2002–09).
Rantasella on tämän kauden 43 ottelusta koossa tehot 25+35=60. Hän on NHL:n pistepörssissä kolmantena ja maalipörssissä toisena. Edmonton Oilersin Leon Draisaitl johtaa maalipörssiä 31 maalillaan.
Rantasen joukkuekaveri Artturi Lehkonen teki kauden 15. maalinsa. Lehkonen osui kolmannessa erässä alivoimalla ja siirsi maalillaan Avalanchen 5-1 -johtoon.
Coloradon Joel Kiviranta merkkautti syöttöpisteen. Kiviranta teki esityön Parker Kellyn 4-1 -maaliin.
Avalanchen muista suomalaisista Juuso Pärssinen pelasi 13:36 ja Jere Innala 7:14 minuuttia. Ottelun maalikooste on nähtävissä alla olevalta videolta:
Video: NHL.com