Boston Bruinsilta odotettiin väkevää reaktiota edellisellä kierroksella koettuun Winnipeg Jets-tappioon, mutta toisin kävi. Bruins sai perjantaina kuokkaan Seattle Krakenilta lukemin 1–5, minkä myötä joukkue on päästänyt verkkoonsa kahdessa edellisessä pelissä peräti kolmetoista maalia.

Bruins-hyökkääjä Brad Marchand, joka puhui medialle myös tappiollisen Jets-ottelun jälkeen, oli jälleen median haastateltavana. Kanadalaisveteraani näki Kraken-pelissä hyviä asioita, mutta nimesi selkeät kehityskohteet jatkoa ajatellen.

– Sanoisin, että meillä oli hyviä aihoita. Mielestäni voimme silti jatkaa parantamista. Jätimme ehdottomasti käyttämättä joitakin laukaisupaikkoja, Marchand kommentoi NESN:n mukaan.

– Saimme riittävästi laukauksia, mutta meidän on ehdottomasti tiivistettävä puolustuspelaamistamme. Emme missään nimessä voi päästää viittä tai kuutta maalia omiin.

Joonas Korpisalolla ei ollut paras päivä Bruisin tolppien välissä. Viisi päästettyä maalia eivät varsinaisesti nostaneet suomalaisen osakkeita joukkueen hierarkiassa.