Joni Ortio palasi Liigaan koluttuaan 11 kauden aikana seitsemän maata ja kymmenen joukkuetta.

Ässien maalille pikahälytyksellä Liigan avauskierroksen jälkeen pestattu Joni Ortio on piristävä poikkeus ulkomailla pelaavista tai pelanneista suomalaistähdistä. Hän ei liity kuoroon, joka seuloo kaikkea sitä, mikä kotoisessa pääsarjassamme on vialla, vaan heittää heti kättelyssä tiskiin muutaman faktan.

– Peli on täällä veskarin näkökulmasta erilaista kuin esimerkiksi Ruotsissa. Mutta kontrasti on pienempi kuin aiemmin. Peli on nopeampaa Ruotsissa, mutta ei niin paljon kuin jokunen vuosi sitten. Suomessa taas on enemmän rakennetta pelissä, Ortio sanoo.

Tuorein vertailukohta on luonnollisesti Ruotsi, jossa Ortio pelasi kaksi viime kautta.

Kiekko on valmistettu samasta kumista ja mailat ovat samanlaisia, joten laukauksetkin lienevät samaa tasoa. Eroja näkyy tavassa, jolla maissa pelataan.

– Maalivahtina täällä pitää taistella ruuhkan takana paljon enemmän kuin Ruotsissa. Liigassa kenttäpelaajilla on isompi pyrkimys maalin eteen. Eikä täälläkään ole ikinä yhtään helppoa iltaa. Täällä pelataan hyvää lätkää. Suoraviivaisempaa kuin Ruotsissa.

Ässissä Ortio on viihtynyt erinomaisesti. Hänen sopimuksensa on voimassa marraskuun loppuun asti, mutta maajoukkuetauon jälkeen hän voi siirtyä halutessaan ulkomaille. Nyt fokus on Ässissä ja hän on tykännyt joukkueesta päivästä yksi lähtien.

– Hyvä porukka, sen huomasi heti, kun tänne tuli. Hyvä sekoitus nuoruutta ja kokemusta. On paljon nälkäisiä, nuoria pelaajia ja jätkiä, jotka ovat nähneet kaikenlaista urallaan.

Ortio on puhelias ja analyyttinen pelaaja. Otetaan siis hyöty irti ja kysellään, mitä maailmalla on tullut nähtyä. Ainakin paljon valmentajia. 

– Euroopassa valmentaminen on ihmisläheisempää kuin Pohjois-Amerikassa. Siellä kaikki on bisneslähtöistä ja nopeasti huomaa sen, että pelaaja on vain pelinappula, kertoo kolme kautta Calgary Flamesissa ja seuran farmijoukkueissa pelannut turkulainen.

Joni Ortio, Calgary Flames 2016
Joni Ortio vuonna 2016 Calgary Flamesin maalilla (Kuva: All Over Press)

”Skellefteåssa tehtiin kaikki voittamisen eteen”

Ortio palasi Kanadasta 2016 ja siirtyi kahdeksi kaudeksi Euroopan ehkä kovimpaan pelaajamyllyyn Skellefteå AIK:hon. Kolmen KHL-kauden lisäksi hän pelasi vuoden Sveitsissä ja viimeksi kaksi kautta Ruotsissa HV 71:n joukkuessa.

– Oli se virkistävää, kun tulin takaisin Eurooppaan. Täällä valmennetaan myös ihmistä.

Suomessa koutsi on pomo ja hänen pillinsä mukaan mennään. Ruotsi on maineensa veroinen, siellä keskustellaan ja kuunnellaan.

– Ruotsissa valmentaminen on enemmän sellaista, että varmistetaan, ettei kenellekään tule paha mieli. Mutta Skellefteåssa meno oli vaativampaa. Siellä tehtiin kaikki voittamisen eteen ja tykkäsin siitä.

Skellefteån urheilukulttuuri teki ison vaikutuksen.

– Kun noin pienestä kaupungista tulee niin paljon NHL-pelaajia, niin ei siellä mikään kahden kauden juttu ole menossa. Se vaatimustaso on juurtunut sinne.

– Olen kyllä tykännyt siitäkin, miten Ässissä toimitaan. Ollaan käytetty pelien väleissä olevia taukoja fiksusti ja saatu paljon etuja niistä.

Petteri Linnavalli
KiekkoUutisten asiantuntija