Jääkiekon MM-kisat ovat käynnistyneet Ruotsin Tukholmassa. Suomen jääkiekkomaajoukkue kohtaa turnauksen avausottelussa Itävallan.

Ottelussa nähtiin jo ensimmäiset kyseenalaiset tuomiot toisessa erässä.

Ensimmäinen kyseenalainen tilanne tapahtui reilut kolme minuuttia ennen toisen erän päätöstä, kun Itävallan 36-vuotias hyökkääjä Brian Lebler kampitti Itävallan puolustusalueella Suomen puolustaja Tony Sundia. Tilanteesta tuomittiin Leblerille kahden minuutin jäähy kampituksesta ja Sundille kaksi minuuttia sukeltamisesta.

Täysin vastaavanlainen tilanne nähtiin toisessa päässä reilu minuuttia myöhemmin, kun Itävallan tähtihyökkääjä Dominic Zwerger ajoi parhaaseen maalintekosektoriin, mutta Harri Pesonen veti ykköskentän laitahyökkääjältä jalat alta. Pesoselle tilanteesta kaksi minuuttinen kampituksesta ja Zwergerille Sundin tavoin kaksi minuuttia sukeltamisesta.

Kummankin tilanteen jälkeen ottelua jatkettiin tasaviisikoin, vaikka ensimmäisestä tilanteesta olisi pitänyt aueta Suomelle ylivoima ja vastaavasti jälkimmäisestä Itävallalle erikoistilanne.