Expressenin mukaan David Spacekia tarjotaan Eurooppaan.
Aivan halvasta hankinnasta tuskin on kysymys, mutta Liigan suurseuroilla voi olla pieni sauma. SHL:stä ruotsalaismedia raportoi ainakin Färjestadin olevan kiinnostunut.
Spacek on tälläkin kaudella esiintynyt NHL:ssä. NHL-uransa kaksi ensimmäistä ottelua Minnesota Wildissa pelannut 23-vuotias puolustaja keräsi AHL:ssä 59 ottelussa tehot 7+29=36.
Myös maajoukkuekiekon seuraajille Spacekin nimi voi olla tuttu. 23-vuotias tšekkiläinen edusti maataan MM-kisoissa 2024 ja -25 sekä Milanon olympialaisissa.
Tapparassa piipahtanut Michael Spacek ei ole Davidille lähisukua. Sen sijaan 880 ottelun NHL-uran pelannut Jaroslav on hänen isänsä.