Lahdessa oli perjantaina aihetta riemuun, kun kehnosti esiintynyt HIFK taipui Pelicansia vastaan surkealla esityksellä maalein 0-4.

Lahdessa HIFK:n viime viikkojen rämpiminen ei ole jäänyt huomaamatta. Pelicans toikin HIFK:lle perjantaina provosointia maskottinsa Pekko Pelikaanin kautta.

Pekko Pelikaani heilutteli katsomossa lappua, johon oli töherretty teksti ”En Gång fiasko, alltid fiasko”. Ottelun lopussa Pekko Pelikaanilla oli kätösissään lappu, jossa luki ”Jokerit on Stadin Kingi”.

Katsomon puolella lahtelaiskannattajat lauloivat lukuisia kertoja illan aikana “Helsinki on Lahden esikaupunki”. Vastaavaa laulua oli heillä viime kevään pudotuspeleissäkin, joissa Pelicans tiputti HIFK:n jatkosta.

Pelicansin peli on viime aikoina ollut paremmalla tolalla, mutta sarjan kokonaistilanteen kannalta sillä ei ole hurraamista. HIFK on surkeasta jaksostaan huolimatta viidentenä ja Pelicans on sijalla 13.