Jo moneen kertaan ristiinnaulittu Tappara jatkaa pelejään puolivälierissä, joissa kohtaa Ilveksen.

Kiekko-Espoo oli vähällä pudottaa Tapparan jatkosta johdettuaan ratkaisevaa viidettä peliä 3-1. Tappara venyi kuitenkin tasatilanteeseen ja Otto Rauhalan alivoimalla tekemä maali toi Tapparalle jatkoajalla voiton.

– Oli viihdettä. Hullu peli, kommentoi Tapparan päävalmentaja Rikard Grönborg lehdistötilaisuudessa.

Grönborgin mukaan Kiekko-Espoon aseet olivat erikoistilanteissa.

– Espoolla on vahva kyky pelata ylivoimalla, minkä tiesimmekin. Viidellä viittä vastaan annoimme heille vain kolme maalia tässä sarjassa viidessä ottelussa. Tasakentällisin pelatessa meillä ei ole syytä huoleen, mutta annoimme heille liikaa ylivoimaa.

Grönborg sai psyykattua pelaajansa tasoihin selkeällä viestillä. Hän teroitti, ettei kaikkea työtä saa heittää hukaan.

– Tappioasemassa sanoin pelaajille, että olemme tehneet niin paljon työtä koko vuoden ajan, eikä sen saa antaa valua pois. Hattu päästä joukkueelle, miten se sai käännettyä tilanteen kolmannessa erässä. Loimme paljon paikkoja. Toisen ja kolmannen maalin teko taistelujen kautta oli mahtavaa.

Grönborg ottikin huumorilla, että jäähyilyä seurasikin ottelun ratkaisu hänen joukkueelleen-

– Puhuimme ylivoimasta. Otimme rangaistuksen jatkoajalla ja teimme maalin alivoimalla. Tuulolan, Rauhalan ja Savinaisen kaltaiset pelaajat tekevät eron, kun tiukkoja pelejä pitää voittaa. Nuoremmille pelaajille on tärkeää oppia noilta pelaajilta.

Kiekko-Espoo ja sen päävalmentaja Jyrki Aho saivat Grönborgilta tunnustusta.

– Otan hatun päästä Jyrkille. Hän on tehnyt uskomatonta työtä joukkueensa valmentamisessa. Todella fiksusti rakennettu joukkue.