Tappara paranteli asemiaan puolivälieräkarsintojen kotiedun suhteen voitettuaan kriisijoukkue Kärpät lauantaina Oulussa maalein 4-2.
Julius Herminen maalasi Kärpät 1-0 ja 2-1 -johtoon. Nick Halloran oli maalannut Tapparan 1-1 -tasatilanteeseen ja Aleksi Matinmikko tasoitti 2-2:een. Tapparan Mario Kempen voittomaali syntyi Kempe osui tyhjään maaliin vielä viimeisellä sekunnilla.
Tappara on sarjataulukossa yhdeksäntenä kahden pisteen päässä kahdeksantena olevasta Kiekko-Espoosta. Sijoittuminen kahdeksan parhaan joukkoon toisi kotiedun puolivälieräkarsintoihin.
Kärppien pudotuspelipaikka alkaa olla kovan työn takana. Eroa Kärpillä on viimeisessä playoff-paikassa olevaan TPS:ään kolme pistettä. Sportiin Kärpillä on matkaa neljä pistettä.
Kärpillä on pelaamatta enää kolme ottelua, joissa vastaan tulee ensin Tappara ja sitten HIFK kahdesti.
Playout-viivan alapuolella oleva Pelicans on vain kolme pistettä Kärppiä perässä.