Liigassa viime kaudella pahasti flopannut TPS ilmoitti maanantaina pestanneensa uudeksi urheilutoimenjohtajakseen Mika Suoraniemen.
Hän korvaa tehtävässä Rauli Uraman, jolle annettiin aiemmin keväällä potkut. Uraman jatkosta oli kerrottu joulukuussa, mutta loppukauden mahalaskun myötä hänet päätettiin erottaa.
Suoranienemen toimenkuva kattaa edustusjoukkueen, junioripolun sekä akatemia- ja kehitystoiminnot. Urheilujohtajana Suoraniemi vastaa TPS:n urheilustrategiasta, valmennuksellisista linjauksista ja urheilutoiminnan kokonaisuudesta.
Suoraniemen vastuulla on myös liigajoukkueen rakentaminen. Käytännön työ tehdään yhteistyössä TPS:n pelaajakoordinaattori Tomi Kallion kanssa.
Uutta pestiään Suoraniemi kommentoi TPS:n tiedotteessa seuraavasti:
– Lämmin kiitos luottamuksesta. Otan tämän tehtävän vastaan nöyränä – mutta suurella mustavalkoisella sydämellä ja palavalla intohimolla. Tämä Seura merkitsee minulle valtavasti. Kyse ei ole vain yhdestä tai kahdesta organisaatiosta – vaan kokonaisuudesta, jota kutsumme TPS Jääkiekko-perheeksi. Siihen kuuluvat sekä HC TPS Turku Oy että TPS Juniorijääkiekko, ja yhdessä ne muodostavat vahvan, yhteisöllisen perustan kaikelle tekemisellemme.
– Meidän kulttuurimme rakentuu toistemme arvostukselle, luottamukselle ja vahvalle tiimihengelle. Huippu-urheilussa menestyminen vaatii tinkimätöntä työmoraalia, rohkeutta kehittyä ja selkeää suunnitelmaa – mutta ennen kaikkea ihmisten asettamista keskiöön, Suoraniemi jatkaa.