Suomen jääkiekon pääsarja Liiga saattaa lähivuosina kokea isoja mullistuksia.

Suurseurat ovat saaneet nykyisestä 16 joukkueen ”puolisuljetusta” sarjasta tiettävästi tarpeekseen. Ne haluavat kilpailukykyisemmän sarjan, jossa olisi vähemmän joukkueita.

Tästä selkeänä merkkinä on ilmoitus, jossa HIFK, Jokerit, TPS ja Tappara ilmoittivat pestanneensa NHL:ssä seurajohtajana toimineen Jarmo Kekäläisen selvittämään, millainen sarjajärjestelmä palvelisi parhaiten suomalaista huippukiekkoa.

Kekäläisen tasoisen henkilön palkkaaminen viestii siitä, että HIFK, Jokerit, TPS ja Tappara pelaavat isoilla panoksilla. Jos, ja todennäköisesti kun, Kekäläinen tulee selvityksessään sellaiseen tulokseen, että joukkuemäärää on pääsarjassa pienennettävä, ei sitä voi Liigassa sivuuttaa olankohautuksella.

Yleinen mielipide kertoo Suomessa selkeästi, että Liigassa on liikaa joukkueita. Suomen taloudellinen ympäristö ei pysty takaamaan 16 joukkueelle riittävän laadukasta ammattilaissarjaa.

Jopa Tshekin pääsarja Extraliga on ajamassa palkoissa Suomen Liigan edelle. Pohjois-Amerikasta Suomeen tulee suurimmaksi osaksi enää farmin farmin eli ECHL-liigan pelaajia. Pääfarmisarja AHL alkaa olla Liigaan verrattuna liian kova sarja ainakin sen pelaajien palkkavaatimusten perusteella.

Luvassa lienee Kekäläisen selvityksen jälkeen merkittävää jääkiekkopoliittista vääntöä. Ei olisi yllättävää, vaikka Suomen suurimmat seurat perustaisivat oman pääsarjansa, jos niiden vaatimuksille ei annettaisi periksi.

Pienemmät seurat ovat estäneet merkittävämmät muutokset Liigaan, koska ne luonnollisesti haluavat pitää eduistaan kiinni. Sentään Liigakarsinnat pienemmät seurat joutuivat hyväksymään. Se tehtiin pakon edessä, koska muussa tapauksessa Liiga olisi saatettu todeta kartelliksi, joka rikkoo suomalaista kilpailulainsäädäntöä.

Nykyinen järjestelmä on joka tapauksessa kestämätön. Moni Liigan pienempi seura on vakavammissa talousvaikeuksissa, joita on yritetty selättää osakeanneilla.

On täysin mahdollista, että joukkueita poistuu Liigasta konkurssien kautta. Se tietysti mahdollistaisi joukkuemäärän pienenemisen ilman, että uutta sarjaa tarvitsisi isompien seurojen toimesta perustaa.

Otto Palojärvi