Jere Karalahti täyttää tiistaina 25. maaliskuuta 50 vuotta. Viisikymppisellä on takana elämä varsin monivaiheinen.

Karalahden uran päättymisestä on kulunut yhdeksän vuotta. Hän on silti yhä merkittävä julkkis.

Halutessaan Karalahti olisi varmasti päässyt julkisuudesta pois. Mutta julkisuudesta tulee rahaa. Siksi Karalahti pitää itsensä pinnalla ja median sopulit seuraavat perässä.

Karalahti pelasi HIFK:ssa 1995 paidassa, johon oli kiinnitetty tekstin ”elämä on parasta huumetta” sisältänyt tarra. Vuoden 1996 joulukuussa Karalahti pidätettiin Helsingin jäähallin kahviossa huumerikoksesta epäiltynä.

Silloin alkoi hänen uransa Matti Nykäsen tyyppisenä päihdeurheilujulkkiksena.

“Kun poltin heroiinia, katsoin videoita, nautin olostani ja söin tajuttomasti. Heroiinissa saattaa syödä kolmekin kertaa sen mitä tavallisesti. Hepo kruunataan yleensä hasapaukulla”, kommentoi Karalahti 1997 City-lehden haastattelussa.

Kuten Nykänenkin, pysyi Karalahti päihdekohuistaan huolimatta huipulla. Tie vei Jerellä NHL:ään, josta hän kolmen kauden jälkeen poistui 2002 oma-aloitteisesti, koska ei suostunut NHL:n päihdehuolto-ohjelmaan.

Suomessa Karalahti pelasi sen jälkeen viisi vuotta HIFK:ssa, kunnes tilanne päihteiden takia ajautui kestämättömäksi.

Terveysongelmiensa takia Karalahden oli pakko raitistua. Vielä 41-vuotiaana hän oli voittamassa 2014 Leijonissa MM-hopeaa ja on yhä Leijonien historian vanhin MM-mitalisti.

Jääkiekon pelinopeus on kehittynyt 1990-luvun lopulta valtavasti. Karalahti tuskin olisi silloisilla elintavoillaan pystynyt menestymään nykypäivänä yhtä hyvin.

Nykypäivänä päihdetörttöilijät ovat jääkiekossa ja muussakin suomalaisessa huippu-urheilussa vähissä. Muutamia piristävien aineiden huumekäryjä on tullut, mutta ne ovat liittyneet ”harmittomaan viihdekäyttöön”.

Nykyajan mäkihypyssä Matti Nykänen ei elintavoillaan enää pärjäisi. Suomi romahti mäkihypyssä samaan aikaan, kun renttumeininki katosi lajista, josta tuli yhä vaativampaa huippu-urheilua.

Nykänen ja Karalahti jäävät Suomessa lajiensa legendoiksi, eikä vastaavia persoonia välttämättä tule. Nykänen ja Karalahti ovat huippu-urheilua suurempia persoonia.

Suosiota selittää normien rikkominen. Huippu-urheilu esitetään Suomessa puhtoisena asiana ja tietysti kansaa innostaa, kun shown varastaakin rajoja rikkova renttu.

Kiehtovissa tarinoissa on antisankarinsa.

Otto Palojärvi