NHL:ssä nähtiin varhain lauantaina suomalaisittain erittäin mielenkiintoinen kohtaaminen, kun Vancouver Canucks ja Nashville Predators ottivat mittaa toisistaan.
Kyseessä oli kahden huippuvahdin, Kevin Lankisen ja Juuse Saroksen välinen taisto. Pelin ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä, jonka aikana kummallakin joukkueella oli omat saumansa.
Avausmaali antoi kuitenkin odottaa itseään aina toisen erän loppuhetkille asti.
Lankinen siirsi pelivälineen hieman huolimattomasti oman maalinsa taakse, jonka jälkeen Nashville riisti kiekon. Steven Stamkos sai todellisen lahjan maalin eteen, eikä kanadalaistykki jättänyt avopaikkaa käyttämättä.
Canucks nosti kolmannessa erässä kierroksia ja pystyi luomaan hyviä maalintekotilaisuuksia.
Saros oli kuitenkin maalillaan ohittamaton ja esitti muutamia paraatipelastuksia. Gustav Nyquist ja Colton Sissons kaunistelivat loppulukemia Canucksin pelatessa ilman maalivahtia, minkä myötä Predators vei pelin nimiinsä maalein 3-0.
Kauden neljännen nollapelinsä torjunut Saros otti näin ollen voiton suomalaiskollegastaan.