Vantaan Tikkurilassa nähtiin torstai-iltana irvokas jääkiekko-ottelu alle 18-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoissa.
Kanada voitti puolivälieräottelussa Japanin maalein 17-0. Kanada sivusi ottelussa tyttöjen maajoukkueensa maaliennätystä.
Kanada voitti laukaukset 76-4. Moista on vaikea uskoa todeksi, kun pelataan kuitenkin kahdeksan joukkueen parhaassa a-ryhmässä.
Moni kysyikin ottelun jälkeen, että miksi moinen matsi piti pelata? Hyvin voi esittää kysymyksen, pelasiko Japani edes tosissaan? Kyllähän Japani olisi parempaan pystynyt.
Alkusarjassa Japani laittoi Suomen koville. Toisen erän jälkeen Japani johti Tyttöleijonia vastaan 2-1 ja hävisi kunniakkaan taistelun lopulta 2-4.
Muissa alkusarjan otteluissaan Japani hävisi Yhdysvalloille 0-6 ja Ruotsille jatkoajalla 4-5. Pienestä oli kiinni, ettei Japani sijoittunut alkulohkossaan toiseksi.
Monilla on mielikuva, että japanilaiseen kulttuuriin kuuluu kunniakas taistelu. Moinen stereotypia ei pitänyt Kanada-ottelussa paikkaansa.
Halutessaan Japani olisi voinut pitää tappiolukemat siedettävämpinä, mutta mitään järkeä ei ollut tuhlata energiaa.
Japani pelaa lauantaiaamuna Tikkurilassa karsintaottelun Slovakiaa vastaan. Sen ottelun häviäjä putoaa alemmalle sarjatasolle. Japanin olisi fiksua säästellä virettään tähän otteluun, eikä tuhlata voimavarojaan toivottomassa taistelussa Kanadaa vastaan.
Kanada-Japani -ottelu oli suuren urheilujuhlan irvikuva. Sarjasysteemiä olisi varmaankin fiksua uudistaa.
Tikkurilan kisoissa kaikki joukkueet pääsivät alkulohkostaan jatkoon. Ehkä fiksumpaa olisi ollut jättää puolivälieräottelut pelaamatta ja järjestää lohkojen neljälle viimeiselle joukkueelle karsintaturnaus.
Japania ei sarjasysteemistä voi syyttää. Vastuu on kansainvälisellä jääkiekkoliitolla IIHF:llä.