HIFK tiedotti perjantaina tehneensä sopimuksen maalivahti Jakub Skarekin kanssa. Sopimus on yksivuotinen ja siihen kuuluu optio lisävuodesta.
Sportti.com -sivusto uutisoi Skarekin ja HIFK:n keskusteluista jo huhtikuussa. Nyt HIFK vahvisti sopimuksen.
Skarek pelasi viime kaudella NHL:ssä New York Islandersissa. Suurimman osan kaudestaan hän vietti AHL-seura Bridgeport Islandersissa.
– Jakub on ikäänsä nähden hyvinkin kokenut maalivahti. Hänen tähtäimensä on NHL:ssa ja sitä unelmaa Jakub on jo päässyt maistamaan. Olemme iloisia, että hän kokee HIFK:n olevan hänelle oikea paikka ottaa seuraava steppi urallaan, ja hän tulee takuulla tuomaan kilpailua meidän maalivahtiosastolle, kommentoi HIFK:n urheilutoimenjohtaja Janne Pesonen.
Skarekille Suomi on tuttu maa. Hän on aiemmin pelannut Pelicansissa 2018-19 sekä Peliitoissa 2020-21.
– Olen erittäin iloinen sopimuksestani HIFK:n kanssa. Seuralla on pitkä historia ja nimi tunnetaan ympäri kiekkomaailman. Olen todella innoissani liittyessäni joukkueeseen, Skarek toteaa sopimuksestaan.