Kiekko-Espoo on tehnyt tulevalle kaudelle kolme sopimusta.

Janne Hämäläinen ja Miro Keskitalo jatkavat Espoossa vuoteen 2027 saakka. Cameron Hillis on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen, joka jatkuu kevääseen 2026.

Hillis on pelannut tällä kaudella vahvasti, vaikka viime aikoina Kiekko-Espoon peli ei ole kulkenut samaan positiiviseen malliin kuin syksyllä. Tehoillaan 9+22=31 Hillis johtaa Kiekko-Espoon sisäistä pistepörssiä.

Hämäläinen on saalistanut tällä kaudella 35 ottelussa pisteet 6+8=14. Keskitalon tehopisteet ovat 1+8=9.

Puolustaja Keskitalo oli 2016 voittamassa Nuorten Leijonien joukkueessa MM-kultaa kotikisoissa. Tässä joukkueessa pelasivat muun muassa Patrik Laine ja Mikko Rantanen.

Kiekko-Espoo on Liigassa kahdeksantena. Viimeisen 10 ottelun kuntopuntarissa joukkue on kuitenkin vasta sijalla 14 eli kolmanneksi viimeisenä, mikä kertoo laskevasta käyrästä karua kieltään.