Jyrki Seppä on ottanut vastaan Liigan puheenjohtajan tehtävät Heikki Hiltuselta, joka luopui roolistaan lähes kahdeksan vuoden työrupeaman jälkeen. Ilveksen puheenjohtajana aiemmin toiminut Seppä valittiin tehtävään yksimielisesti marraskuun lopussa. Hän astuu johtoon aikana, jolloin Liiga on vakiinnuttanut asemansa vahvana sarjana, mutta jossa riittää myös kehityskohteita.
Seppä, 63, ei kuitenkaan ole Liigan toiminnalle vieras nimi. Hän on ollut mukana hallituksen työskentelyssä vuodesta 2022 alkaen ja pitää uutta tehtävää poikkeuksellisen suurena kunniana.
– Se on iso asia, että minua on pyydetty mukaan. Ja mikäli olen ymmärtänyt oikein, tuki on ollut varauksetonta. Minulla on hyvät lähtökohdat lähteä hoitamaan tehtävää, Seppä kertoo.
Puheenjohtajana Seppä aikoo painottaa yhteistyötä ja yhteisöllisyyttä. Hänen kanssaan Liigan hallituksessa työskentelevät Pasi Hagman, Janne Mokka, Kai Koskinen, Mika Sutinen, Juhana Tikka ja Sami Kauhanen. Yhdessä he aikovat rakentaa sarjan tulevaisuutta vahvan luottamuksen ilmapiirissä.
– Saamme varmasti nauttia koko osakaskunnan luottamusta ja työrauha on taattu ainakin alkuvaiheessa. Kaikki on sitten tekemisistä ja suorituksista kiinni, Seppä sanoo.
Sepän johdolla Liiga tavoittelee niin taloudellista kuin toiminnallista kehitystä, samalla kun se haluaa pysyä Euroopan kärkisarjojen vauhdissa.