Kari Jalonen tulee ensi kaudeksi Tapparaan, mikä nostattaa kysymyksen, tuoko hän mukanaan suojattejaan Kölnistä.
Markus Nutivaara on huhuissa jo liitetty Tapparaan, mutta Oliwer Kaskea viedään Ruotsiin. Kölnistä vapautuivat kuitenkin myös Nate Schnarr, Parker Tuomie ja Tanner Kero.
Schnarrin nimi lienee valtaosalle Liigan seuraajista tuttu. Kaksi viime kautta Pelicansissa ja JYPissä tehoillut 30-vuotiaan sentterin 41 ottelua ja 40 tehopistettä sisältänyt kausi oli niin onnistunut, että houkuttelu Suomeen vaatisi Tappara-tason resursseja.
Kero on 33-vuotiaana jo uransa ehtoopuolella, mutta tilastot ovat Liiga-tasoa. 41 ottelun pistesaldo 11+18=29 ei huimaa päätä, mutta 134 NHL-ottelun kokemuksella varustettu konkari pysty auttamaan joukkuetta myös työmoraalillaan.
Suomalaisiin sukujuuriin viittaavasta sukunimestään huolimatta Tuomie lienee kolmikosta se epätodennäköisin Liiga-hankinta. Saksan kaksoiskansalaisena 30-vuotiaalle laiturille tullee DEL:stä tarjouksia hinnalla, johon Liiga-joukkueiden ei kannata vastata.
Tuomie on Saksan olympiaedustaja Milanosta, minkä lisäksi vyöltä löytyy kaksi MM-turnausta. Tällä kaudella 34 ottelussa syntyivät pistelukemat 6+12=19.