Carolina Hurricanes pöllytti sunnuntai-iltana Winnipeg Jetsiä kotonaan mielinmäärin.
Hurricanes voitti Jetsin tylyllä tavalla maalein 7-0 ja aiheutti kanadalaisseuralle jo yhdeksännen perättäisen tappion.
Suomalaisittain ottelu oli merkittävä Hurricanesille, sillä kotijoukkueen kaikki kolme suomalaista onnistuivat maalinteossa. Juuso Välimäki iski 2-0 -maalin, perään Sebastian Aho 3-0 -maalin ja Jesperi Kotkaniemi herkutteli loppulukemat taululle kolmannessa erässä.
Hurricanesin venäläismaalivahti Pyotr Kochetkov torjui nollapelin ja valittiin ottelun kolmostähdeksi. Voitto oli kauden alusta kymmenes putkeen viime kaudella ikävistä loukkaantumisista kärsineelle maalivahdille.
Hurricanes nähdään reilun viikon kuluttua Suomessa, kun joukkue pelaa Seattle Krakenia vastaan Helsingissä kaksi peliä.