Ilmassa sijaitseva Helsinki-halli, joka vuoteen 2022 tunnettiin nimellä Hartwall-areena, palaa suomalaisomistukseen.
Venäläisoligarkit saivat luvan myydä areenan suomalaiselle Trevian-yhtiölle. Pakotesääntöjen mukaisesti venäläisille maksettava kauppasumma jäädytetään.
Liikemies Harry Harkimo rakennutti Hartwall-areenan 1990-luvulla Kalervo Kummolan visioiman idean pohjalta. Areena valmistui vuoden 1997 jääkiekon MM-kisoihin ja herätti valtavaa hypeä sauna-aitionkin takia.
2010-luvun alussa areena alkoi tuottaa tappiota. Harkimo myi areenan 2013 venäläisoligarkeille tehden sievoisen voiton.
Vuonna 2022 areena suljettiin Venäjän hyökättyä Ukrainaan. Tänä keväänä areena on tarkoitus palauttaa yleisökäyttöön ja Jokerit saattaa pelata siellä keväällä Liigakarsintoja.
Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on ottanut aiheeseen kantaa blogissaan. Hän sivaltaa Hjallis Harkimoa kovin sanoin:
– Surullinen ahneuden ja häikäilemättömyyden seikkailu saa lopulta sinivalkoisen päätöksen. Ei voi kuin ihmetellä, että joku halusi aikanaan suomalaisen areenan myydä nimenomaan venäläisille Putinin oligarkeille, kirjoittaa Heinonen Harkimon nimeä mainitsematta.
– Jotenkin kuvaavaa tuosta rähmällään olosta oli se, kun areenalla pelasi venäläisomistukseen siirtynyt Jokerit Putinin KHL-liigaa Pietarin SKA:ta vastaan. Tarina kertoo, että paikalla oli myös Putinin oligarkeista Roman Rotenberg, joka omisti tuolloin sekä SKA:ta ja Jokereita ja uskokaa tai älkää Jokereiden kotiareenalla ja kotipelissä Harkimon klaani soitti sitten SKA:n maalilaulua, kun venäläisjoukkue teki maalin vieraspelissään. Sellaista jääkiekon suomettumista, Heinonen jatkaa viitaten tiskijukka Amanda Harkimon kohuttuun tekoon, kun laittoi SKA:n maalilaulun Jokereiden kotiottelussa soimaan.
Heinonen uskoo Helsinki-hallin valoisampaan tulevaisuuteen.
– Pääasia kuitenkin, että tämä Hartwall Areenan synkkä venäläishistoria saadaan Jokereiden Venäjä-historian tapaan päätökseen. Käännetään uusi sivu molempien historiassa ja toivottavasti pian areena nousee uuteen kukoistukseen hyvissä suomalaiskäsissä ja toivottavasti myös Helsingin Jokerit pääsevät areenalle pelaamaan ja vieläpä jääkiekon SM-liigaa.
– Itse uskon, että tällaisista ratkaisuista hyötyisi ihan kaikki. Annetaan Maamme -laulun kaikua taas suomalaisissa käsissä ja suomalaisten maalilaulujen suomalaishallissa.
Harkimo valittiin 2015 eduskuntaan Kokoomuksen listoilta. Hän lopulta erosi puolueesta ja perusti oman Liike Nyt-puolueensa.
Hartwall-areena toi Harkimolle paljon negatiivista julkisuutta, mutta Ukrainan sodan syttymisen jälkeenkin hän onnistui säilyttämään kansanedustajapaikkansa 2023.