Video: Sportivo TV

Nils Åmanin tavoite oli jatkaa uraansa NHL:ssä, mutta toivottua sopimusta ei lopulta irronnut kovista odotuksista huolimatta. Nyt ruotsalaishyökkääjä on tehnyt päätöksensä ja palaa SHL:ään Djurgårdenin riveihin.

26-vuotias Åman allekirjoitti Djurgårdenin kanssa kolmivuotisen sopimuksen. Tukholmalaisseura onnistui näin ollen hankkimaan meritoituneen sentterin, jonka palveluksista kilpaili usea eurooppalaisseura.

Åmanin NHL-sopimus päättyi kesällä, ja hän siirtyi heinäkuun alussa vapaiden pelaajien markkinoille. Riittävän houkuttelevaa tarjousta ei kuulunut Pohjois-Amerikasta, joten katseet kääntyivät takaisin Eurooppaan.

Seuran urheilupäällikkö Marcus Due-Boje kertoo, että kilpailu Åmanin allekirjoituksesta oli kovaa.

– Hän oli erittäin haluttu pelaaja, mikä on meille vahva tunnustus siitä, että Nils uskoo siihen, mitä teemme ja mihin olemme menossa, Due-Boje sanoi.

Åman kertoo olevansa innoissaan uudesta mahdollisuudesta.

– Seurassa on jotain jännittävää meneillään, ja haluan olla osa sitä, hyökkääjä kommentoi.

Ruotsalainen pelasi aiemmin SHL:ssä Leksandin paidassa, mutta seuran putoaminen HockeyAllsvenskaniin teki paluusta sinne epätodennäköisen vaihtoehdon.

Djurgårdenin kannalta kyseessä on merkittävä hankinta, etenkin kun seura menetti kesällä Viggo Björckin Winnipeg Jetsin organisaatioon.