Jääkiekkoliigan kausi 2025–26 tarjosi jälleen muistutuksen siitä, että suuret odotukset ja paksu palkkapussi eivät takaa menestystä jäällä. Moni seura investoi kesällä merkittäviä summia vahvistuksiin, joiden piti nostaa joukkue mestaruustaisteluun, mutta lopputulos jäi monin paikoin vaisuksi.
Erityisen kiinnostavaa on tarkastella tapauksia, joissa pelaajan rooli joukkueen johtohahmona tai avainpelaajana korosti epäonnistumista entisestään, kun vastuuta on paljon, myös pettymys näkyy kirkkaammin.
Raumalla Lukko koki karvaan kauden ja seuran ensimmäinen ulkomaalaiskapteeni Eric Gelinas oli tästä konkreettinen esimerkki.
Kanadalaispuolustajalle annettiin edellisen kauden vahvan otannan perusteella sekä C-kirjain rintaan että vastuu joukkueen offensiivisesta pelistä. Odotukset olivat valtavat, ja Gelinas myös laukoi kauden aikana joukkueensa eniten peräti 281 kertaa. Silti maaleja syntyi tulostauluun vain kymmenen, mikä jätti tähtipuolustajan tehot kauas siitä, mitä rooli ja palkka edellyttivät.
Kevään pudotuspeleissä otteet paranivat hieman, mutta kokonaisuutena kausi jäi vaisuksi.
Samasta joukkueesta löytyi toinenkin selkeä tapaus. Hyökkääjä Steven Jandric, jonka maalimäärä romahti edellisvuoden 21 maalista vain yhdeksään.
Tilastollisesti tarkasteltuna kanadalainen jäi peräti yli viisi maalia odotettua heikommaksi suhteessa maaliodottamaansa, mikä kertoo siitä, ettei kyse ollut pelkästä epäonnesta. Osasyynä pidettiin myös joukkueen pelitapaa, joka ei tukenut suoraviivaista hyökkääjää parhaalla mahdollisella tavalla ja oli muistutus siitä, että pelaajan rooli järjestelmässä vaikuttaa suoraan tuloksiin, vaikka lahjakkuutta riittäisikin.
Myös maalivahti Antti Raannan paluu herätti alkuun suurta intohimoa kannattajien keskuudessa, mutta loukkaantumisherkkä kausi ja sarjan heikoimpiin lukeutuvat torjuntatilastot tekivät paluusta lopulta pettymyksen, joka jätti kysymysmerkkejä myös tulevaa kautta ajatellen.
Yksittäisten pelaajien lisäksi myös kokonaisia joukkueita voi luokitella kauden flopeiksi, kun tavoitteet ja lopputulos eivät kohdanneet. Oulun Kärpät on tästä osuva esimerkki. Seura haki kesällä mestaruutta rakentamalla joukkuetta kunnianhimoisesti, kun riveihin saatiin muun muassa mestarivalmentaja Petri Karjalainen, sarjan parhaaksi maalivahdiksi valittu Niklas Rubin sekä kovia paluumuuttajia.
Odotukset olivat korkealla, sillä hankinnat olivat kalliita ja tavoite selkeä. Silti kausi lähti liikkeelle tappiolla sarjan jumbojoukkuetta vastaan, eikä joukkue koskaan löytänyt tasaista otetta, joka olisi vastannut sille asetettuja mestaruustavoitteita.
Yhteistä näille tapauksille on se, että suuri palkka ja näkyvä rooli oli kyse sitten kapteenin C-kirjaimesta, ykkösketjun paikasta tai koko joukkueen rakentamisesta ympäri uutta tähteä nostavat riman korkealle jo ennen kauden alkua. Kun tulokset eivät vastaa lupauksia, epäonnistuminen näyttäytyy väistämättä suurempana kuin roolipelaajan vaisu kausi. Liiga muistuttaa vuodesta toiseen, että kiekkomenestys ei ole ostettavissa pelkällä palkkalistalla, vaan lopulta ratkaisevat kemia, järjestelmä ja se, kuinka hyvin yksilön kyvyt sopivat joukkueen tarpeisiin.
Näkökulma: Janne Niemenmaa