Joonas Korpisalo valittiin ottelun ykköstähdeksi hänen torjuttuaan nollapelin torstaina Ottawa Senatorsia vastaan.

Korpisalolle merkittiin 29 torjuntaa Bostonin 2-0 -voitossa. Ottelun maalit Bruinsille viimeisteliväöt Morgan Geekie sekä David Pastrnak.

Keskiviikkona Bruins oli hävinnyt New Jersey Devilsille tylysti 1-5. Siinä ottelussa Korpisalo oli vaihdettu otteluun kolmanteen erään Bostonin ykkösveskarin Jeremy Swaymanin tilalle.

– Tuntuu hyvältä koko joukkueen osalta. Ei ollut helpoin mahdollinen ottelu keskiviikon ottelun ja matkustamisen jälkeen. Hoidimme tämän kuitenkin hienosti. Tämä oli merkittävä ottelu kaikille, Korpisalo kommentoi torstain nollapelinsä jälkeen.

Korpisalo on tällä kaudella ollut NHL:ssä aloittavana maalivahtina 15 ottelussa. Hän on torjunut kolme nollapeliä.

Samalla Korpisalo laittaa painetta Swaymanin niskoille. Viimeisestä kuudesta ottelustaan Bruins on voittanut neljä ja Swayman on voittanut näistä kolme, mutta Korpisalo on antanut vahvoja näyttöjä siitä, että voisi olla joukkueensa ykkösveskarikin.

Ottawa Senatorsissa viime aikoina läpimurtoaan tehnyt Leevi Meriläinen toimi luukkuvahdin roolissa Anton Forsbergin hoitaessa nyt torjuntahommat. Nikolas Matinpalo pelasi Senatorsin puolustuksessa 11:24 minuuttia.

Katso videokooste ottelusta:

Video: NHL.com