Leijonat ei harjoitellut koko joukkueensa voimin maanantaina Montrealissa 4 Nations Face-Off -turnausta varten.
Joukkue kokoontui sunnuntai-ilta ja avausottelu on ohjelmassa jo torstaina. Maanantain harjoitukset päätettiin pitää kuitenkin vapaaehtoisina ja moni pelaaja oli poissa.
– Aamulla tehtiin päätös, että pidämme harjoitukset vapaaehtoisina. Halusimme säästää energiaa peleihin. Meillä on kaksi harjoitusta ja yksi aamujää vielä. Se on riittävästi. Pelaajat ovat pelanneet paljon pelejä viime aikoina. Se vaikutti myös valintaan. Huomenna koko joukkue tulee jäälle ja päästään harjoittelemaan ketjuissa, perusteli Suomen päävalmentaja Antti Pennanen Supersonin mukaan.
Pennanen korosti, että pelaajat on pidetty hyvin kartalla pelisuunnitelmasta.
– Kesällä alkoi jo kokoonpanojen suunnittelu, jonka jälkeen pidettiin pelaajien kanssa palavereita siitä, miten he ovat tottuneet pelaamaan. Sitten teimme yhteenvedon, joka lähetettiin viime viikolla pelaajille ikään kuin pelikirjana, hän sanoi.
Suomi aloittaa turnausurakkansa torstaina ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. Ottelu alkaa perjantain puolella kello 3 Suomen aikaa.
Lauantaina Suomi kohtaa Ruotsin ja maanantaina Kanadan. Nämä ottelut alkavat Suomen aikaa kello 20.