Philadelphia Flyersin puolustaja Rasmus Ristolainen on valittu NHL:n 4 Nations Face-Off -turnaukseen, joten hän tekee paluun Suomen maajoukkueeseen yli kahdeksan vuoden tauon jälkeen.
Ristolainen kieltäytyi useista MM-turnauksista. Häntä ei kutsuttu 2021 maajoukkueen NHL-pelaajien tapaamiseen Pekingin olympialaisia varten, mutta koronapandemian takia Ristolainen-ongelmaa ei lopulta valinnoissa ollut, koska NHL vetäytyi olympialaisissa.
Ristolainen korostaa, ettei ole koskaan kokenut, että hänellä olisi ollut ongelmia maajoukkueasioiden suhteen.
– En mä tiedä, mikä on muuttunut. Mun puolestani ei ikinä ole ollut mitään ongelmaa. En ole ollut vain mukana turnauksissa. Nyt ollaan ja intoa täynnä.
Ristolainen vastasi, että nuori ja nälkäinen, kun kysyttiin, millainen Rasmus Ristolainen nähdään maajoukkueessa ensi helmikuussa.
Mutta Ristolainen on jo kolmekymppinen. Rooli maajoukkueessa on iän puolesta aika erilainen kuin se oli 2016 World Cupissa, jolloin hänet edellisen kerran maajoukkueessa nähtiin.
– Kun katsoo kopissa vasemmalle ja oikealle, niin näkee aika paljon nuorempaa kaveria. On tullut paljon kaiken näköistä kokemusta. Ei mitään. Yritetään auttaa, mitä vaan pystyy. Annan neuvoja ja näytän mallia, miten toimitaan. Ei mitään sen ihmeempää, toteaa Ristolainen.
Otto Palojärvi