Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF vahvisti torstaina, ettei Venäjä nähdä ensi kauden miesten MM-kisoissa, eikä maa saa osallistua myöskään alle 20-vuotiaiden tai alle 18-vuotiaiden arvokisoihin. Päätöksen taustalla ovat IIHF:n tiedotteessaan mainitsemat turvallisuuteen, järjestelyihin ja kilpailujen urheilulliseen integriteettiin liittyvät huolet.
Ratkaisu tulee kevään mutkien jälkeen. Toukokuussa IIHF:n kurinpitokomitea hetkellisesti kumosi hallituksen aiemman sulkupäätöksen, mikä herätti Venäjällä toiveita nopeasta paluusta, mutta liiton hallitus palasi lopulta linjaansa. Tämä johdonmukaisuus on tärkeää ja se kertoo, ettei kansainvälinen urheiluyhteisö ole valmis unohtamaan, mistä alun perin oli kyse.
Venäjä on ollut suljettuna kansainvälisestä jääkiekosta vuodesta 2022 lähtien, jolloin maa aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Sota ei ole tätä kirjoitettaessa päättynyt, eikä sen aiheuttama inhimillinen kärsimys ole hellittänyt. On siksi täysin johdonmukaista, että myös urheilun kentällä pidetään kiinni periaatteesta, jonka mukaan hyökkäyssotaa käyvä valtio ei voi nauttia kansainvälisen yhteisön suomista etuoikeuksista olipa kyse sitten poliittisista, taloudellisista tai urheilullisista areenoista.
Jääkiekon MM-kisat eivät ole irrallinen saareke muusta maailmasta ja niiden käyttäminen normaaliuden osoittamiseen olisi väärä signaali sekä uhreille että koko kansainväliselle yhteisölle, joka on pyrkinyt eristämään Venäjän toimet seurauksitta.
Erityisen tärkeää on huomata, ettei IIHF:n perustelu ole pelkkää symboliikkaa. Tiedotteessa mainitut turvallisuuteen ja järjestelyihin liittyvät huolet ovat aitoja. Sota-aikana toimiva valtio ei yksinkertaisesti pysty takaamaan samanlaisia olosuhteita kuin rauhan aikana toimiva järjestäjä, eikä muidenkaan maiden joukkueiden ja kannattajien turvallisuutta voida taata tilanteessa, jossa geopoliittinen tilanne on näin räjähdysherkkä.
Samalla kyse on myös urheilullisesta integriteetistä kysymys siitä, voiko kilpailu ylipäätään olla reilua, kun yksi osapuoli on eristyksissä muusta maailmasta esimerkiksi pakotteiden ja rajoitettujen harjoitusmahdollisuuksien vuoksi. Nämä eivät ole keksittyjä tekosyitä, vaan todellisia, urheilun ytimeen liittyviä kysymyksiä.
Toukokuun välivaihe, jossa kurinpitokomitea hetkeksi avasi oven Venäjän paluulle, muistutti siitä, kuinka herkässä tasapainossa koko asia on.
Venäjän jääkiekkoliitto ja maan urheiluministeriö tarttuivat välittömästi tilaisuuteen ja pyrkivät esittämään sen merkkinä pikaisesta normalisoitumisesta. Juuri tämän vuoksi IIHF:n hallituksen päätös palata tiukkaan linjaan on niin merkityksellinen. Se osoittaa, ettei yksittäinen menettelyllinen käänne saa hämärtää sitä perustavanlaatuista tosiasiaa, että sota jatkuu edelleen. Unohtaminen olisi vaarallisin mahdollinen reitti, jos kansainvälinen urheilu alkaisi vähitellen normalisoida suhteitaan Venäjään ilman, että mikään todellinen muutos on tapahtunut, se lähettäisi viestin, että hyökkäyssodan seuraukset ovat lopulta väliaikaisia ja neuvoteltavissa pois.
On toki syytä tunnustaa, että päätöksellä on myös kääntöpuolensa, jota moni asiantunteva taho on nostanut esiin. Osa urheilupiireistä on kritisoinut kollektiivista rankaisemista periaatteena venäläiset pelaajat eivät valtaosin ole itse vastuussa valtionsa sotapolitiikasta ja monet heistä ovat julkisesti tuominneet sodan. Toiset ovat myös huomauttaneet, että pitkittynyt eristäminen saattaa pikemminkin vahvistaa Venäjän sisäistä uhrinarratiivia kuin todella painostaa maan johtoa muuttamaan kurssia ja urheiludiplomatian kannattajat ovat perinteisesti pitäneet urheilua siltana eikä muurina osapuolten välillä.
Nämä ovat perusteltuja näkökulmia keskustelussa, mutta niiden ei tulisi antaa hämärtää sitä, että päätöksen ytimessä on aito ja edelleen käynnissä oleva sota ja juuri siksi IIHF:n linjakas ratkaisu ansaitsee tukea.
Näkökulma: Janne Niemenmaa