Stanley Cup-voittaja Teuvo Teräväinen liittyi Leijonien MM-ryhmään tiistaina ja valmistautuu nyt uransa toiseen MM-turnaukseen.

Edellisen kerran Teräväinen pelasi miesten MM-turnauksessa 2018. Silloin Sveitsi pudotti Leijonat puolivälierissä.

– Ihan hyvät muistot jäi. Meillä oli muistaakseni ihan hyvää tekemistä siinä alkusarjassa, mutta pudotuspeli hävittiin sitten. Siitä huonoja muistoja. Mutta oli kiva pelata. Sen jälkeen ei ole ollut tsäänssejä tullakaan pelaamaan. Nyt tuli mahis ja oli kyllä kiva lähteä mukaan, Teräväinen toteaa 2018 kisoista.

Nuorten MM-kultaa Teräväinen oli voittamassa Ruotsin Malmössä 2014. Silloin Suomi voitti finaalissa Ruotsin.

– Silloin 2014 lähdettiin altavastaajan asemassa sinne. Sitten vaan hitsauduttiin jotenkin hyvin yhteen silloin ja meillä oli hyvä meininki jengissä. Kun tuli ne tärkeimmät pelit, niin pelattiin tosi hyvää lätkää. Tosi hyviä muistoja siitä reissusta. Ruotsissa vielä pääsi pelaamaan finaalin Ruotsia vastaan. Se oli aika hienoa kyllä, Teräväinen muistelee.

– Samantyyppistä lähdetään rakentamaan tänne. Katsotaan, hitsaudutaanko yhteen jenginä ja pelataanko hyvää lätkää. Pitää löytää oikea systeemi, joka toimii. Suomella on kansan tuki aina takana. Kun sen hurmoksen saa päälle, niin ihan sama, kuka tulee vastaan, Teräväinen lisää.

Teräväinen oli nollavuotias, kun Suomi voitti ensimmäisen MM-kultansa. MM95 on kuitenkin tullut hänellä nähtyä erilaisista koosteista ja Den Glider In on hyvin tuttu biisi.

– En ole kuullut uutta versiota Den Glider Inistä. Mutta 95 on ollut koko elämän tossa mukana aina enemmän tai vähemmän. Tulee aina tv:stä ja vaikka mistä. Ne on hienoja hetkiä käydä läpi aina uudestaan.

30 vuoden takaisesta kultajoukkueesta Teräväisellä on esikuviakin. Hän mainitsee Saku Koivun, Ville Peltosen ja nykyisen maajoukkueen GM:n Jere Lehtisen.

– Varmaan Tupu, Hupu, Lupu-kenttä. Se on helppo vastaus.

Stanley Cupin Teräväinen voitti Chicago Blackhawksissa 2015. Hän palasi seuraan Carolina Hurricanesista tälle kaudelle, mutta on Chicagossa nyt uudessa tilanteessa. Blackhawks on romahtanut yhdeksi NHL:n surkeimmista joukkueista.

– Oli itsellekin vähän uusi tilanne. En ollut tottunut tommoiseen. Tiesi suht ajoissa, ettei pääse playoffeihin, niin on se vähän erilainen tilanne tavallaan, miten saa itsensä aina täysillä siihen peliin, toteaa Teräväinen.

Motivaatio oli tietysti koetuksella, mutta Teräväinen korostaa vastuun merkitystä kokeneempana pelaajana.

– Kyllä sen jotenkin osasi käsitellä tietenkin. Siellä on paljon kuitenkin nuoria jätkiä ja koitin olla siinä esimerkkinä.

Kesken kauden helmikuussa Teräväinen pääsi edustamaan Suomea 4 Nations Face-Off -turnauksessa ja pelaamaan playoff-tason pelejä.

– Se oli kova turnaus. Kaikilla oli todella kovat niput. Aika nopea oli siinä. Kukaan ei oikein ehtinyt hirveästi treenata. Siellä pelattiin kovaa ja yleisö viihtyi. Siellä oli hyvää lätkää, hän toteaa.

Teräväinen ei vielä tiedä, millaisessa roolissa Leijonien MM-ryhmässä pelaa. Hän ei ollut mukaan viime viikolla Tshekin EHT-turnauksessa.

– Ei ole ollut vielä. Mennään siihen rooliin, mitä tulee. Koitetaan hoitaa se rooli mahdollisimman hyvin.

Toiveita ketjukavereista Teräväinen ei ole esittänyt.

– Ei ole tullut mietittyä vielä yhtään. Tossa on paljon hyviä jätkiä ja paljon semmoisia jätkiä, joita en oikein tunne entuudestaan. Eiköhän tässä nopeasti opi kaikki tuntemaan.

Muutama tuttu kaveri MM-joukkueesta löytyy. Teräväinen oli 2014 voittamassa nuorten MM-kultaa Juuse Saroksen ja Mikko Lehtosen kanssa.

– Saroksen tunnen tietenkin ja Mikko Lehtonen oli mun kanssa junnumaajoukkueessa samaan aikaan.

MM-kisoissa Leijonat kohtaa alkusarjassa Kanadan, jonka vahvuudessa ovat Nathan MacKinnon ja Sidney Crosby. Kovuutta heille tullaan Teräväisen mukaan antamaan, jos tarvetta on.

– Pitäähän ne jotenkin pysäyttää. Jos niiden antaa pyöriä siellä ihan vapaasti, niin onhan ne aika vaarallisia pelaajia. Eiköhän siihen lääkkeet löydy sitten.

MM-kisoissa pelaa 16 maata. Määrää on kritisoitu liian suureksi.

– On kovempia maita ja sitten on vähän heikompia maita mukana. Paljon on pelejä alkusarjassa. Mutta aina jotkut heikommat maat yllättää ja pelaa tosi hyvin, toteaa Teräväinen asiasta.

MM-kisoissa annetaan näyttöjä myös Milanon 2026 olympialaisiin. Teräväinen lienee olympialaisiin vahvoilla, mutta MM-kisoista on hyvä hakea tuntumaa.

– Olympialaiset pelataan NHL-miehillä ja NHL-kaukalossa. Se on vähän erityyppinen turnaus varmasti sitten. Mutta siihenkin haetaan MM-kisoissa varmasti asetelmia.

Haastattelu: Otto Palojärvi, Helsinki