Liigan puolivälieräkarsintasarjat viedään päätökseen maanantaina Lappeenrannassa ja Espoossa.
Viihdearvo on ollut uudessa pudotuspelijärjestelmässä ihan ok, vaikka 12 joukkueen pudotuspelit tarjoavat pudotuspelipaikalle eräänlaista inflaatioarvoa.
Pudotuspeleissä on pelattu kovalla tahdilla. Ensimmäiseen viiteen päivään pelattiin neljä ottelua kaikissa muissa sarjoissa paitsi Ässien ja HPK:n sarjassa, jonka Ässät voitti suoraan kolmessa ottelussa.
TPS:n päävalmentaja Tommi Miettinen kommentoi lauantaina joukkueensa tappioon päättyneen SaiPa-ottelun jälkeen, että tässä ollaan matkustettu ympäri Suomea.
TPS matkusti tiistaina Lappeenrantaan ja seuraavaksi päiväksi takaisin Turkuun. Perjantaiksi TPS matkusti uudelleen Lappeenrantaan ja sieltä lauantaiksi uudelleen Turkuun. Bussikilometrejä kertyi.
Jo vuosien ajan niin pelaajien kuin fanienkin toimesta on esitetty toiveita, että kaksi peräkkäistä peliä pelattaisiin samalla paikkakunnalla.
Puolivälieräkarsinnoissa paremmin sijoittunut joukkue olisi ansainnut runkosarjan aherruksestaan kotiedun kahteen ensimmäiseen peliin. Sellaista etua ei kuitenkaan annettu. Heti seuraavana päivänä oli matkustettava huonommin sijoittuneen joukkueen paikkakunnalle.
Liika bussissa istuminen rasittaa pelaajia. Heti seuraavana päivänä pitää pelata. Viime kädessä pelaamisen laatu voi kärsiä.
Liiga ei näytä tästä piittaavan. Logiikkana pelipaikkakunnan vaihdolle lienee se, että kahteen peräkkäiseen kotipeliin voi olla haastavampaa myydä lippuja. Ja tietysti pelejä pitää järjestää aina perjantaina ja lauantaina kaljanmyyntibisneksen turvaamiseksi.
Jarmo Kekäläinen suunnittelee parhaillaan uutta sarjajärjestelmää suurseurojen toiveesta. Toivottavasti Kekäläinen ottaisi suunnitelmaansa NHL:stä tutun peräkkäisten playoff-kotipelien järjestelmän.
Runkosarjassa paremmin menestynyt joukkue voisi vaikka ansaita ensimmäiset pudotuspelien kotiottelunsa perjantaille ja lauantaille. Runkosarjamenestys toisi myös piikin kaljanmyyntiin.
Otto Palojärvi