Dallas Starsin ja Suomen maajoukkueen ykköspuolustaja Miro Heiskanen on alkukaudesta luutinut hurjan määrän minuutteja Starsin alakerrassa. Jääajan keskiarvo on lähes 25 minuuttia ottelua kohden, mikä on tässä vaiheessa kautta tarpeettoman suuri, varsinkin kun joukkueessa on melko kyvykäs pakisto Heiskasen ympärillä.

Näinkin varhaisessa vaiheessa iso peliaika on näkynyt Heiskasen pelaamisessa negatiivisesti. Hyvänä kahden suunnan puolustajana tunnettu Heiskanen ei ole pystynyt antamaan parastaan hyökkäyspäässä ja tehopisteet ovat sen myötä jääneet alkukaudesta hyvinkin piippuun.

Isot peliminuutit eivät ole Heiskaselle suinkaan uusi asia, mutta erikoislaatuisen ja fyysisesti raskaan kauden alkumetreillä on silkkaa tyhmyyttä polttaa huippupuolustaja loppuun. Dallas Stars vieraili marraskuussa Suomessa pelaamalla kaksi perättäistä ottelua Florida Panthersia vastaan, mikä toi varmasti myös lisäkuormaa aikaerojen ja kahden kovatasoisen ottelun takia.

Dallas Starsin ennakoidaan menevän jälleen pitkälle kevään pudotuspeleissä, mutta pitkän kauden lisäksi helmikuussa pelataan paljon puhuttu neljän maan turnaus, jossa Kanadan, USA:n, Ruotsin sekä Suomen parhaimmisto kohtaa toisensa ja Heiskanen on Suomen joukkueen tärkeimpiä pelaajia.

82 runkosarjaottelua ja vierailu Suomessa kesken kauden, vähintään kolme ottelua maailman parhaita maajoukkueita vastaan, ja kaiken kruunaa NHL:n pudotuspelit. Kaikki tämä yhden kauden aikana ja ykköspuolustajan roolissa.

Hieman hölmömpikin ihminen ymmärtää, että loukkaantumisriski kasvaa aivan järisyttävällä tavalla tuon kaltaisessa rasituksessa ja myös suoritustaso jokaiseen otteluun lähdettäessä laskee kuin lehmän häntä.

Henri Hokkanen